Historia

Toukokuussa 1992 DJ urani alkoi Vehmersalmen nuorisotalo majakalla oman luokkani järjestämässä discossa. Tätä ennen disco musiikkiin olin saanut kosketuksen aiemmista nuorisotalon discoista, joissa soitteli DJ Sami.

Teknisen työn tunneilla hitsattiin valoteline ja Bebekin ”tee se itse” sarjasta juoteltiin valourut. Kaupasta haalittiin värillisiä spotteja ja valaistus oli valmiina. Philips ja Schneider merkkiset cd soittimet sekä normaali kotikäyttöön hankittu LP soitin toimivat soittimina ja aiemmin hankittu Vivanco 700 mikseri kaiken keskipisteenä. Meininki oli armotonta ja tästä löytyy todisteet myös kuvat osuudesta näiltä sivultani.

Syksyllä 1992 Siilinjärven Huvikummussa Dr. Albanin keikan aikana päätin, että ehkäpä minäkin voisin joskus täällä levyjä soittaa. Siellähän sitä sitten soitettiinkin 1993 vuodesta aina vuoteen 1999 saakka. Alkuun soittelin bändipuolen discossa ja sieltä siirryin Star Discon puolelle.  90-luvun lopulla tein Huvikummun keikkoja hyvin satunnaisesti. Poikkeuksetta aina edelleen, kun ajan Kumpusen risteyksen ohi, tulee erittäin hyvät muistot mieleeni. Samoilla keikoilla kanssani Huvikummussa esiintyi mm. DJ Bobo, Pandora, Pharao,  Basic Element, Cappella, E-Rotic, Rednex, Waldo, Kummeli, HIM, Apualanta, Popeda, Taikapeili, Aikakone, Movetron…

Vuonna 1995 kesällä sain puhelun ohjelmapalvelu Frankielta. Frankie kysyi haluaisinko soittaa hänen palkkalistoillaan ravintoloissa ympäri Itä-Suomea. Vastasin myönteisesti, ja keikkaa tehtiin sitten paljon.  Frankien palkkalistoilla olin vuoteen 2001 saakka erilaisissa alueen baareissa ja tapahtumissa. Vuosina 1997 – 1999 tein keikkaa päätoimisesti noin 3-6 illan viikkovauhdilla.

Legendaarinen Maxim’s Kuopion kauppakadulla oli huvikummun jälkeen huippupaikka soittaa. Baari oli karu, mutta house, trance, rap ja r&b musiikilla menestynyt baari oli piristävä poikkeus tuolloin Kuopion yöelämässä. Vuosina 1998 – 2001 tein kyseisessä paikassa hyvin paljon keikkaa. Soittamiseen kyseisessä paikassa suhtauduttiin intohimolla, ei pelkkänä palkkatyönä.

Muista Kuopion soittopaikoistani maininnan ansaitsevat:
Puijonsarvi, Puijonsarvi Night, Amarillo, Rock Circus, työnkulma, Emigrant’s…

Iisalmesta:
Villikissa, Bepop, Los Coyotes

Varkaudesta:
Birra, Harlegino

Muita muistamisen arvoisia keikkapaikkakuntia mm.
Joensuu (Willy), Outokumpu (Samurai), Juankoski (Patis), Heinävesi (Kukkopilli), Lapinlahti (Birra). Lisäksi lukuisia muita limudiscoja, baareja, yökerhoja, yksityisiä bileitä yms. ympäri Itä-Suomea

Vuosina 1999 – 2001 Kuopion Maxim’s yökerhossa nähtiin aivan uudenlainen klubikonsepti: Aurinkoklubi, jonka taustavoimina toimivat Make & Make. Esiintyjinä järjestäjien lisäksi vierailevia DJ:tä mm. Peltsi, Stefu. Toimme Kuopioon myös DJ Orkidean ensimmäistä kertaa. Aurinkoklubin erikoisuuksina olivat mm. radiomainonta, flyerit, näyttävä valomiehen ohjaama valotekniikka (mm. Technobeam) ja hyväsoundinen äänentoisto. Tupla Dj konsepti, jossa toinen Make soitti DJ kopista ja toinen Maxim’s ravintolan lavalta vs. periaatteella. Tupla DJ konsepti nähtiin yleensä Aurinkoklubia seuranneena lauantai-iltana.

Vuosina 2001 – 2004 tein keikkoja ohjelmatoimisto Wpop Oy:lle. Pääasiassa tein kuitenkin suurimman osan keikoista Iisalmessa sijainneelle ravintola kojootille. Keikkojen lisäksi teimme erilaisia ohjelmallisia iltoja, www sivut ja tietokonepohjaisen valolaitteiston ohjelmoinnin kyseiseen paikkaan.

Vuonna 2004 heitin hanskat tiskiin DJ hommista lähinnä kiireen vuoksi. Oli aika saada insinööriopinnot valmiiksi. Päivätyö, iltaopiskelu ja keikat olivat mahdoton yhtälö. Musiikista en kuitenkaan ole koskaan luopunut. Kaikki cd-levyt ja Vinyylit säilytin, kuten myös Technics SL-1200 mk II levysoittimet ja Pioneerin DJM-500 mikserini.

Vuonna 2008 hankin Pioneer CDJ-400 soittimet ja levystön kerryttäminen alkoi uudelleen. Nyt tosin ostaminen tapahtui pääosin digitaalisessa muodossa. Neljän ”väliin jääneen vuoden” musiikit ostin myös. Kaluston täydensivät MacBook tietokone ja Traktor Scratch Pro ohjelmisto / äänikortti. Vuoden 2009 tienoilla tein jälleen muutaman keikan Wpop Oy:nkautta maakunnassa ja Mikon kautta Iisalmen Bepop:ssa.

2010 – 2014 on taas ollut hiljaisempaa lukuun ottamatta erilaisia yksityisbileitä (häitä, pikkujouluja yms.). Olen käytännössä tallentanut koko cd-levystöni digitaaliseen muotoon. Lisäksi vinyyleistä ne tärkeimmät on myös käännetty digitaaliseksi. Biisien määrä koneella on kasvanut nyt noin 15 000 kappaleeseen. Kirjasto sisältää biisit jotka saavat aikaan liikettä lattioilla 70-luvulta uusimpiin hitteihin. Mukana ovat finnhitsit ja rock musiikit. Erityisesti 90-luvun Dance, House, Trance, Rap jne. ovat erittäin hyvin edustettuina.

Mainokset
%d bloggers like this: