Keikkainfo

Haluatko aidot 90-luvun bileet Ravintolaasi, kotiisi, häihin ym. tilaisuuksiin?

Ysäribileissä tärkeintä osaa näyttelee aito ja alkuperäinen ysärimusiikki . Tämän osaa kunnolla soittaa DJ joka on tuon vuosikymmenen soittanut levyjä kotibileistä tuhansien ihmisten tapahtumiin saakka. Näissä bileissä kuullaan muutakin ysäriä, kuin pakolliset Mr Vain:it ja Coco Jambot. DJ Make osaa miksata, eikä ole myöskään mykkä, vaan osaa tarvittaessa nostattaa bilefiilistä spiikkaamalla. DJ Make on pitänyt ensimmäiset 90’s bileet jo 2000 luvun alussa Maxim’s ja Los Coyotes ravintoiloissa, joten voidaan puhua jo perinteestä.

Ysäribileisiin kuuluu pukeutuminen ajanmukaiseen asusteeseen ja ehkäpä nuorisotalon discoista tuttu tanssikilpailu, jos näin järjestävän tahon kanssa sovitaan. Luonnollisesti illan lopuksi nojaillaan esimerkiksi Scorpionsin Wind of Changen tahtiin 🙂

 

Haluatko, että DJ on oikeasti tehnyt kyseisen vuosikymmenen ajan satoja keikkoja mm. päätoimisena DJ:nä? Tämä DJ tuntee ajan musiikin kuin omat taskunsa. Tuon ajan biisit on soitettu silloin aikanaan, eikä myöhemmin opeteltuna listoilta, tai tarinoista kuultuna. 90-luvulla kerätty levystö on tallessa kokonaisuudessaan. Lisäksi levystöä on täydennetty sadoilla uusilla 90-luvun single ja albumilevyillä kevään 2014 aikana. Näin ollen kaikki tärkeimmät ysärihitit hyvin suurella todennäköisyydellä löytyvät. Lisäksi keikalle tulijoiden on mahdollista esittää biisitoiveita ennakkoon näiden sivujen kautta. Tämä kokenut DJ palvelee ja kuuntelee asiakasta. Setin tarkoituksena ei ole miellyttää omia taiteellisia intohimoja, vaan saada asiakkaat lattialle ja viihtymään.

Teen yhteistyötä usean eri tahon kanssa. Näiden kautta järjestyy tarvittava äänentoisto ja valokalusto tilan mukaan. Alkuperäistä 90-luvun valokalustoa on nyt käytettävissäni. Valo ja DJ kalustostani löydät lisäinfoa laitteisto sivulta.  Voit myös tilata minut ihan vaan pelkkänä DJ:nä. Saat käyttöösi sähköisessä muodossa  juliste ja mainospohjat tai sopimuksen mukaan myös painettuina julisteina.

Soittokalustona käytän nykyaikaista kokoonpanoa. Nykyinen noin 15 000 biisin kirjasto on käytännössä mahdoton kantaa mukana vinyyli ja cd materiaalina. Tämän vuoksi en käytä aitoa 90-luvun soittokalustoa, vaikka se täysin mahdollista olisikin. Keikkapaikan koosta ja sopimuksesta riippuen soitan myös vinyylisoittimilla (aikakoodi levyt). Kuljetuskalustoa löytyy myös keskikokoisia ja pieniä keikkapaikkoja varten.

Ota yhteyttä yhteydenotto sivuston lomakkeen kautta, niin olen sinuun pikimmiten yhteydessä puhelimitse, tai halutessasi sähköpostilla. Teen tämän Comebackin rakkaudesta 90-luvun musiikkiin, joten keikkapalkkioni eivät ole mahdottomia ja sovitaan aina tapauskohtaisesti. Laskutus hoidetaan pääsääntöisesti yhteistyö yrityksen kautta.

Mainokset
%d bloggers like this: